Tervetuloa O'Diakon jäseneksi!

05.08.2020

Tervetuloa O’Diakon jäseneksi! Mitä kaikkea jäsenyydellä saa? Mikä on O’Diako? Lue lisää ja tule mukaan!


Mikä on O’Diako?

O’Diako on vuonna 1998 perustettu, kaikkien Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden opiskelijakunta, kampuksesta ja tutkinnosta riippumatta. O’Diako on opiskelijoiden puolella heitä koskevassa päätöksenteossa; tiedottaa heitä koskevista asioista ja ylläpitää edunvalvontaa. Paikallisesti O’Diako järjestää tapahtumia, liikuntaa ja vertaistutorointia. Haluamme luoda kaikille avoimen, yhdenvertaisen ja mukavan opiskelijakunnan ja opiskeluympäristön. Opiskelijakunta on ammattikorkeakoululain määräämä organisaatio.


O’Diakon ylintä valtaa käyttää vaaleilla valittava edustajisto. Päivittäistä toimintaa koordinoi ja toteuttaa hallitus sekä paikallisjaostot. O’Diakolla on kaksi työntekijää, jotka toimivat hallituksen ja jaoston tukena sekä toimivat asiantuntijoina. O’Diako tekee tiivistä yhteistyötä monen opiskelijakunnan kanssa ja kuuluu Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKiin sekä Opiskelijoiden liikuntaliitto OLLään. 


O’Diako järjestää myös Diakin uusien opiskelijoiden tutoroinnin. Tutoriksi voi hakea taas syksyn aikana, joten seuraa O’Diakon someja! 


Opiskelijakortti

Jäsenenämme voit hankkia käyttöösi digitaalisen opiskelijakortin, jolla voit helposti todistaa oikeutesi opiskelijalounaaseen, opiskelijahintaisiin juna- ja bussimatkoihin sekä saada useita muita etuja eri liikkeistä. Ohjeet Slicen käyttöönottoon löydät täältä. Slicen lisäksi tai sijasta voit ladata käyttöösi Pivo-opiskelijakortin. Pivosta löydät myös Slicen tuntuvat tarjoukset! 

Tapahtumat ja tuotteet

Maksat edullisemman hinnan muun muassa keltaisista haalareistamme, tapahtumista ja muista tuotteista. Tuotteita voit ostaa O'Diakon toimistolta tai verkkokaupastamme Kide.appistä! Olet oikeutettu jäsenhintaisiin tapahtumatuotteisiin myös HUMAKOn, Metkan, TUO:n Laureamkon, ASK:n sekä Helgan tapahtumista! Kide.appin kautta pääset tutustumaan tapahtumatarjontaan ympäri Suomen. 

Pääset vaikuttamaan!

Tarjoamme myös väyliä vaikuttamiseen. Jäsenenä voit vaikuttaa opiskelijakunnan päätöksentekoon äänestämällä edustajistovaaleissa tai pyrkimällä itse edustajistoon tai hallitukseen.

Saat huikeita uusia kokemuksia, tärkeitä työelämätaitoja sekä pääset verkostoitumaan muiden opiskelijoiden kanssa!

Hauista luottamustoimiin ilmoitetaan aina erikseen! Syksyllä kannattaa kuitenkin valmistautua jo edustajistovaaleihin, hallitus- ja jaostohakuun!


Jäsenyys

Uutuutena valikoimaamme ovat niin sanotut monivuotiset jäsenyydet ja jäsenyyden saa ostettua kerralla pidemmäksi aikaa! Myös tutut lukukauden ja -vuoden jäsenyydet pysyvät valikoimassamme.

Jäsenyyksien hinnat ja voimassaolo:

Syyslukukauden 2020 jäsenyys 25 euroa (voimassa 31.1.2021)
Lukuvuoden 2020-2021 jäsenyys 42 euroa (voimassa 30.9.2021)
2 vuoden jäsenyys 75 euroa (syksyllä 2020 ostettaessa voimassa 30.9.2022)
3 vuoden jäsenyys 108 euroa (syksyllä 2020 ostettaessa voimassa 30.9.2023)
3,5 vuoden jäsenyys 123 euroa (syksyllä 2020 ostettaessa voimassa 31.1.2024)
4 vuoden jäsenyys 139 euroa (syksyllä 2020 ostettaessa voimassa 30.9.2024)

Ostamalla jäsenyyden kerralla pidemmäksi aikaa, ei sinun tarvitse miettiä jäsenyyden uusimista ja teet myös selvää säästöä.

Lisätietoa verkkosivuiltamme! Jäsenyyden saat ostettua tuttuun tapaan verkkokaupastamme Kide.appistä.

Haalarit tulevat myyntiin elokuun aikana! 

Pääkaupunkiseudun jäsenet saavat käyttöönsä myös Zone-liikuntapalvelun hyvin edullisesti! Lue lisää täältä!

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa!

Voit seurata O’Diakoa Facebookissa sekä Instagramissa. O’Diakolla on yhteinen tiedotuskanava Facebookissa, jonka löydät hakusanalla O’Diako - Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta. Kampuspaikkakunnilla on myös omat Facebook-sivut!

O'Diako Helsinki
O’Diako Pori

O’Diako Turku
O’Diako Oulu

Instagramissa:

odiako_fi
odiako_hki
odiako_pori
odiako_turku
odiako_oulu

 
14.09.2020O'Diakon edustajistovaalit toimikaudelle 2021
19.08.2020KANNANOTTO: Koulutuksen tukeminen on paras työllisyysteko - näpit irti opintotuesta
05.08.2020Tervetuloa O'Diakon jäseneksi!
14.07.2020Tervetuloa opiskelemaan Diakiin!
02.07.2020O'Diakon jäsenyyden ovat nyt myynnissä!
26.06.2020Heinäkuun jäsenpalvelu
11.06.2020Uusien jäsenyyksien myynti alkaa 1.7. verkkokaupassamme
19.05.2020O'Diakon etäopiskelun laatukysely
09.04.2020Haku auki Diakonia-ammattikorkeakoulun hallitukseen
06.04.2020O'Diakon edustajiston täydennysvaalin 2020 tulos

Siirry arkistoon »