Uusi tutoroinnin ja kansainvälisten asioiden asiantuntija

26.02.2020

O’Diakon uudeksi asiantuntijaksi Miro Leporanta

 

O’Diakon uutena tutoroinnin ja kansainvälisten asioiden asiantuntijana on aloittanut Miro Leporanta 17.2.2020. Leporanta on koulutukseltaan teologian kandidaatti ja on aikaisemmin toiminut muun muassa Leirikesä ry:llä erilaisissa tehtävissä.

“Miron aiempi työkokemus sekä osaaminen tulevat varmasti käyttöön organisaatiossamme. Odotan innolla yhteisiä projekteja ja Miro sopii joukkoomme loistavasti!” toiminnanjohtaja Sanni Kupiainen kertoo innoissaan.

“Odotan innolla uusia haasteita ja toiminnan kehittämistä. Työtehtävät vaikuttavat mielenkiintoisilta ja sopivan haastavilta. On mukavaa päästä osaksi näin hienoa yhteisöä!” Leporanta kommentoi. ”Ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö Miro pärjäisi tehtävässä vähintään yhtä loistavasti kuin minä.” Väistyvä asiantuntija Rasmus iloitsee.

 

 O’Diako toivottaa uuden työntekijän lämpimästi tervetulleeksi!

 

Lisätietoja:

 

Sanni Kupiainen
Toiminnanjohtaja
050 410 0743
toiminnanjohtaja(at)odiako.fi

Miro Leporanta
Asiantuntija
050 433 5313

01.04.2020O'Diakon etäviikot
19.03.2020EDUSTAJISTON TÄYDENNYSVAALI TOIMIKAUDELLE 2020
16.03.2020O'Diakon toimisto kiinni 31.3. saakka ja tapahtumat on peruttu loppukevääksi
26.02.2020Uusi tutoroinnin ja kansainvälisten asioiden asiantuntija
21.02.2020Hallituksen täydennyshaun tulokset
20.01.2020Hallituksen täydennyshaku 2020
08.01.2020O'Diako hakee asiantuntijaa toistaseksi voimassa olevaan osa-aikaiseen työsuhteeseen.
17.12.2019O'Diakon toimisto jää joululomalle
20.11.2019O'Diakon toimijat vuodelle 2020 on valittu
18.11.2019Toiminnanjohtajan opintovapaan sijaiseksi on valittu Sanni Kupiainen.

Siirry arkistoon »