Harri Nurmi on OLL:n hallituksen varapuheenjohtaja 2019

Share |
25.11.2018

Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O’Diako on ylpeä saadessaan kertoa, että O'Diakon hallituksen liikuntavastaava ja pitkäaikainen jäsen Harri Nurmi on valittu Opiskelijoiden Liikuntaliiton toiseksi varapuheenjohtajaksi vuodelle 2019.

“On hienoa nähdä, että opiskelija- ja ylioppilaskuntien yhteisessä liitossa osataan arvostaa myös sitä osaamista, jota löytyy meidän kaltaisesta pienestä opiskelijakunnasta. Liittokokous onnistui valitsemaan muutenkin timanttisen hallituksen, jonka kanssa on hyvä lähteä työskentelemään ensi vuonna, jolloin edessä ovat niin eduskuntavaalivaikuttaminen kuin puuttuvien opiskelija- ja ylioppilaskuntien palauttaminen jäsenyhteisöiksi,” kommentoi Nurmi hallitusvalintoja.

Opiskelijoiden Liikuntaliiton liittokokous järjestettiin Pajulahdessa 8.-9.11.2018. Liiton puheenjohtajaksi vuodelle 2019 valittiin Joonas Suikula Lappeenrannan Teknillisen Yliopiston Ylioppilaskunnasta (LTKY). Hallitukseen valittiin Joonaksen ja Harrin lisäksi varapuheenjohtaja Tiina Anttonen (Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA) sekä hallituksen jäsen Hanna Savander (Jyväskylän yliopisto).

Harrin kampanjasta ja tuesta vastannut edustajistomme varapuheenjohtaja Niko Lehti kommentoi Harrin valintaa: “On ilo nähdä Harri ensi vuonna Opiskelijoiden Liikuntaliitossa. Harri on nyt saanut mahdollisuuden käyttää kaiken potentiaalinsa ja elää pientä haavetta opiskelijoiden liikuntaedunvalvontaa tehden.”

O’Diako onnittelee Harria valinnasta ja toivottaa onnea tammikuussa alkavalle toimikaudelle!

Kuvassa vastavalittu puheenjohtajisto, vasemmalta: Tiina Anttonen, Joonas Suikula ja Harri Nurmi.

oll_hallitus19.jpg

Kuva: Valtteri Törmänen

15.05.2019O'Diakon toimisto suljetaan kesäloman ajaksi 29.5.
24.04.2019OPISKELIJAJÄSENEN VALINTA DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN HALLITUKSEEN
24.04.2019OPISKELIJAJÄSENTEN VALINTA DIAKONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN TUTKINTOLAUTAKUNTAAN
16.04.2019Edustajiston kevätkokous ti 23.4. klo 17.00
27.03.2019Haku auki Diakonia-ammattikorkeakoulun hallitukseen ja tutkintolautakuntaan
22.03.2019Vuokko Nietola on Vuoden opettaja 2018
05.02.2019Edustajiston kokous ti 12.2. klo 16.30
01.02.2019JAMKO mukaan jäsenrekisteriin
22.01.2019HALLITUKSEN HAKUKUULUTUS
21.12.2018Liity O'Diakon alumnirekisteriin!

Siirry arkistoon »